Sök på sidan

Historia

Lasialan yrittäjä Josef Lillqvist oli Hans ”Hasse” Lundin työnantaja hänen nuoruusvuosinaan. Kun Lillqvist 1950-luvun lopussa päätti toimintansa Pietarsaaressa hän tarjoutui myymään lopun lasivarastonsa aikaisemmalle työntekijälleen Hansille.

Tämä kauppa oli lähtölaukaus yritykselle jonka tänä päivänä tunnemme Lasi Huolto Lundina.

Lasi Huolto aloitti toimintansa Hämeenkadulla Skatan kaupunginosassa 1957. Yritys työskenteli lähinnä lasinlaittojen ja korjausten kanssa mutta tarjosi myös kehystystä, aurinkosuojia ja taiteilijatarvikkeita. Toiminta sai hyvän alun kiitos Pietarsaaren huomattavan kaupungistumisen 1960-luvun alussa. Selluloosakonserni UPM rakensi niihin aikoihin uuden tehtaan joka toi paljon uusia työpaikkoja ja sen myötä uusrakennusta alueelle.

Vuonna 1968 yritys muutti nykyiseen osoitteeseensa Jaakonkatu 11. Vuonna 2007 juhlittiin yrityksen 50-vuotispäivää, samoihin aikoihin taloon alkoi tulla kolmannen sukupolven ”Lasi-Lundareita”. Aitoa käsityötä eri verstaiden sisällä on aina ollut ja on edelleen. Lasitustyö on kehittynyt paljon vuosien varrella, ennen lasit leikattiin ja hiottiin käsin, noin vuosikymmen sitten siirryttiin suureksi osaksi koneelliseen käsittelyyn. Edelleen ikkunakorjaukset tehdään täysin käsityönä. Se on käsityötaito joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja toivottavasti taito elää edelleen tulevaisuudessakin.

historia_01.jpg
historia_02.jpg
historia_03.jpg
historia_04.jpg
historia_05.jpg
historia_06.jpg
historia_07.jpg
historia_08.jpg
historia_09.jpg
historia_10.jpg
lund-historia-vinter.jpg
LUND_logo.png

Ota yhteyttä!

Lasi-Huolto Lund

Jaakonkatu 11

68600 Pietarsaari

puh. 06 7245077

lasi-huolto(a)lund.fi

Tule käymään!

Myymälä on auki

arkisin klo 8-17
lauantaisin klo 10-14
Kesäkuu-Elokuu lauantait suljettu

» Löydä meidät kartasta!